IBC (International Broadcast Convention) on vuosittain Amsterdamissa järjestettävä jättimäinen, maailman suurimpiin lukeutuva tv- ja radioalan teknologiatapahtuma. Käväisin viime viikolla IBC:ssä haistelemassa uusia tuulia etenkin (meta)tiedon näkökulmasta. Tässä muutamia havaintoja:
Massiivisuus. IBC:n kokoa kuvaa se, että messualueella kävijöille jaettava kartta oli neliömetrin kokoinen ja siitä huolimatta fonttikoko oli pienin mahdollinen, jotta kaikki mahtuisi mukaan. Vaikka tapahtuma kestääkin viikon niin todennäköisesti siinäkään ajassa ei ehtisi katsomaan kaikkea läpi. (Itse olin vain pikakäynnillä kaksi päivää.)
Näytteilleasettajina oli noin 1 500 yritystä, jotka tarjosivat tuotteitaan ja palveluitaan mediatalojen joka tarpeeseen. Esillä olivat niin perinteiset tuotantovälineet kuten mikrofonit, kamerat, sateliittiyhteydet ja ulkotuotantoautot, mutta myös esimerkiksi valtavasti erilaisia tietoteknisiä ratkaisuja joka tarpeeseen: lähetysautomaatiojärjestelmiä, mediasisältöjenhallintajärjestelmiä, metatiedontuotantojärjestelmiä ja kaikkea mahdollista muuta.
IBC muistutti ainakin minua siitä, että isot mediatalot ovat koneistoja, sisältötehtaita. Jotta vaikkapa olympialaiset saadaan välitettyä joka kotiin ympäri maapallon tarvitaan monimutkaisia prosesseja, isoja järjestelmiä, raskasta kalustoa ja paljon ihmisiä.
Välinerajojen yli. Broadcast-yhtiöt ovat (yhä) opettelemassa internet-aikakauden toimintatapoja. Hiljalleen alkaa myös löytyä uuteen aikakauteen sopivia toimintatapoja. Tässä kaksi esimerkkiä:
Esimerkiksi Sveitsin SRF:n ohjelmajohtaja Hansruedi Schoch kertoi, että heidän yhtiönsä on nykyään organisoitu siten, että ohjelmajohtaja vastaa kaikista välineistä yhdessä (TV/radio/verkko) toisin kuin aiemmin, jolloin TV ja radio (ja verkko) olivat kukin omia itsenäisiä yksiköitä. Tavoitteena on se, että SRF toimisi verkostomaisesti eikä hierarkisesti, mutta ainakin tähän mennessä on ollut haasteita mm. siksi, että yhtiön työntekijät ovat tottuneet hierarkiseen johtamistapaan ja toisistaan erillään toimiviin toimituksiin ja ohjelmaprojekteihin.
Channel4:n Adam Gee puolestaan esitteli heidän välinerajat ylittäviä tuotantojaan. Yksi niistä oli asunnottomuuteen pureutuva “The Great British Property Scandal”-tv-ohjelma, jossa aktiiviset kansalaiset valjastetaan iPhone-sovelluksen avulla keräämään tietoa siitä, missä on tyhjiä asuntoja. Nappia painamalla valokuva ja koordinaatit lähtevät kyseisen seudun kodittomuudesta vastaavalle virkamiehelle. TV-ohjelmassa haastatellaan mm. asunnottomia, jotka ovat saaneet kodin näiden ilmoitusten kautta. (Virkamiehet puolestaan ovat valittaneet Channel4:lle siitä, että heidän työmääränsä on lisäätynyt…)
Big data – mahdollisuus ja uhka. Hajakylvön sijaan broadcast-talot haluavat oppimaan tuntemaan yleisönsä yhä paremmin, yksilöllisellä tasolla, jotta sisällöt löytäisivät kuluttajansa ja jotta ei tehtäisi sisältöä, jolle ei ole kysyntää. Tärkeä syy ymmärtää yleisöä paremmin on toki myös se, että mainokset voitaisiin kohdentaa jatkuvasti paremmin.
Esimerkiksi Netflix on tunnettu siitä, että se tarkkailee jatkuvasti käyttäjiensä toimintaa (mitä katsot, missä kohtaa painoit pause, katsoitko ohjelman alusta loppuun, jne…), josta kertyvää dataa hyödyntäen Netflixin algoritmit jauhavat kullekin käyttäjälle henkilökohtaiset suositukset siitä, mitä seuraavaksi kannattaisi katsoa. Amazonin teknisen johtajan Werner Vogelsin mukaan Netflixin käyttäjistä 75% valitsevat elokuvansa suositusten pohjalta. (Toisaalta Netflixin käyttöliittymä myös ohjaa melko vahvasti käyttämään suosituksia sen sijaan, että kokeilisi tekstihakua.)
Channel4 haluaa olla “data-ohjattu” organisaatio, jossa päätökset tehdään käyttäjiltä ja muualta kerätyn tietoon pohjautuen. He ovat mm. perustaneet yrityksen johtoryhmätasolle data-analysoijan tehtävän. Toisaalta käytännön haasteena on ollut se, että data-analysoijien löytäminen on ollut vaikeaa.
Samalla kun dataa kerätään, niin yksityisyyteen liittyvät asiat huolestuttivat selkeästi monia mediataloja ja aihe mainittiin monissa eri puheenvuoroissa. Ja ehkä syytä onkin, sillä eräs big data -konsultti puolestaan totesi puheessaan, että harmillisesti jokaisen yrityksen tiedot asiakkaistaan kattavat vain yhden näkökulman, joten yhdistämällä usean yrityksen tiedot yhteen siten, että esimerkiksi pankkisiirrot, puhelutiedot, mediakulutuksen tiedot, ostokset yms saadaan paljon kattavampi kuva kustakin ihmisestä… Jos konsulttihommat joskus loppuvat, NSA:lla riittänee hänelle tekemistä. :)
Ison markkinatutkimusyhtiön Kantar Median johtaja Andy Brown sanoi, että big data vastaa kyllä “kuka?” ja “mitä?” -kysymyksiin, mutta ei “miksi?”-kysymykseen. Perinteisillä menetelmillä, jossa yleisöä haastatellaan ja yritetään ymmärtää heidän motiivejaan, on vielä käyttöä – ainakin jos myyjään on uskomista. Brown myös muistutti, että data voi sisältää virheitä.
Metatieto. Olen parhaillaan kiinnostunut mm. siitä, miten tv- ja radio-ohjelmien sisältöä voitaisiin kuvata aiempaa tarkemmin metatiedon avulla. Eli esimerkiksi ketkä henkilöt ohjelmassa esiintyvät, mitä aiheita käsitellään ja missä maantieteellisissä paikoissa liikutaan. Tällaisen tiedon tuottaminen ei ole vielä vakiintunut osa tv- ja radiotyöskentelyä vaan sisällöt kuvaillaan usein esimerkiksi pelkästään siinä laajuudessa, joka mahtuu EPG:hen tai sanomalehtien takasivuille.
Ehkä kiinnostavin metatietoon liittyvä tuote IBC:ssä oli Perfect Memory, joka tuottaa automaattisesti linkitettyä metatietoa videosisällöistä audioraitaa analysoimalla. Järjestelmä tunnistaa esimerkiksi henkilöitä, paikkoja ja aiheita, jotka linkitetään kansainväliseen linked open data (LOD) -pilveen. Järjestelmää käyttävät tällä hetkellä esimerkiksi Radio France ja Belgian ranskankielinen yleisradioyhtiö RTBF, mutta valitettavasti (jos ymmärsin oikein) vain sisäisesti, jotta yhtiöiden omat toimittajat voisivat helpommin hyödyntää työssään kunkin yhtiön omia arkistoja.
Muita metatietoon liittyviä tuotteita olivat esimerkiksi videosisältöjen aikakooditetun metatiedon tuottamiseen tarkoitetut järjestelmät, joilla sisältöä saattoi kuvailla sekä tekstin että tägien avulla sekä reaaliaikaisesti tv-lähetyksen tuotannon aikana että videosisältöjen tägäämiseen. Eräs toinen järjestelmä puolestaan hyödynsi tv-tuotantojen käsikirjoituksia ja muuta tekstisisältöä metatiedon tuottamiseen.
En ainakaan itse törmännyt kovin vakuuttaviin esimerkkeihin siitä, miten sisältöä kuvailevaa metatietoa oltaisiin hyödynnetty. Esimerkiksi Perfect Memoryn hakutoiminnot eivät ainakaan ensisilmäyksellä tuntuneet kovin vallankumouksellisilta – toisaalta voi olla, että ne toimivat hyvin niissä käyttötapauksissa, johon järjestelmä on suunnattu.IBC (International Broadcast Convention) on vuosittain Amsterdamissa järjestettävä, maailman suurimpiin lukeutuva tv- ja radioalan teknologiatapahtuma. Näytteilleasettajina on toista tuhatta yritystä, jotka tarjoavat tuotteitaan ja palveluitaan mediatalojen joka tarpeisiin. Esillä olivat niin perinteiset tuotantovälineet kuten mikrofonit, kamerat, sateliittiyhteydet ja ulkotuotantoautot, mutta myös esimerkiksi valtavasti erilaisia tietoteknisiä ratkaisuja joka tarpeeseen: lähetysautomaatiojärjestelmät, mediasisältöjenhallintajärjestelmät, metatiedontuotantojärjestelmiä jne jne. IBC:n kokoa kuvaa se, että messualueella kävijöille jaettava kartta on neliömetrin kokoinen, ja siitä huolimatta fonttikoko on pienin mahdollinen. Vaikka tapahtuma kestääkin viikon niin todennäköisesti siinäkään ajassa ei ehtisi katsomaan kaikkea läpi. Kävin tutustumassa IBC:hen muutaman päivän ajan saadakseni sekä yleiskuvaa tv- ja radioalan trendeistä että erityisesti haistellakseni miten (sisältöä kuvaava) metatieto näkyi mediayhtiöiden (ostajien) ja teknologiatoimittajien (myyjien) puheissa. Tässä muutamia havaintoja: Pilvi. Yhä useampi mediayhtiö toimii osittain tai kokonaan pilvessä — eli siirtäen digitaalisia jakelu- ja muita toimintojaan talon ulkopuolelta ostettavan laskentakapasiteetin varaan, esimerkiksi Amazonin web services (AWS):n päälle. Pilvessä toimivat luonnollisesti paitsi uudet tulokkaat kuten esimerkiksi Netflix ja Spotify mutta myös monet broadcast-taustaiset yhtiöt kuten esimerkiksi Channel4 ja PBS. Pilven etu on mm. se, että prosessointikapasiteettia voi kasvattaa ja vähentää joustavasti tarpeiden mukaan. Big data – mahdollisuus ja uhka Media-alalla jos missään on tärkeää ymmärtää yleisön mieltymyksiä, jotta sisällöt löytävät kuluttajansa. Esimerkiksi Netflixin käyttäjistä 75% valitsevat elokuvansa suositusten pohjalta. Datan yhdistäminen alkaa kuitenkin näyttämään hienokseltaan hurjalta siinä vaiheessa (kuten eräs puhujista hahmotteli) kun eri yritysten tiedot yhdistetään yhteen siten, että pankkisiirrot, puhelutiedot, mediakulutuksen tiedot, ostokset yms yhdistetään – paremman kokonaiskuvan saamiseksi kustakin meistä. Yksityisyyden rikkominen on iso uhka mediayhtiöille. Tämä nousi esille monissa puheenvuoroissa. Esimerkiksi Channel4 oli myös tuottanut mainosvideon, jossa innostettiin ihmisiä rekisteröitymään personoitavan Channel4-palvelun käyttäjäksi, mutta noin minuutin videosta yli puolet kului siihen, että Channel4 vakuutti, että tietoja käytetään vastuullisesti ja omien tietojen poistaminen järjestelmästä on helppoa, mikäli niin joskus haluaa tehdä. Datan analysointi on vaikeaa. Tekijöitä ei löydy. Viime vuonna ipad-kehittäjien löytäminen oli haasteellista, tänä vuonna datananalysoijien löytäminen. Channel4 oli myös perustanut johtoryhmään datananalysoijatehtävän. Multi-platform-tuotannot Välinerajat ylittävät sisällöt ovat tärkeä osa broadcast-talojen muuntumista aidosti digitaalisiksi mediataloiksi. Esimerkiksi sveitsiläinen SRF on organisoitunut nykyään siten, että sisältöjohtaja vastaa kaikista välineistä yhdessä (TV/radio/verkko) eikä siten kuin aiemmin, kun TV ja radio (ja verkko) olivat kukin erillään.