Nyt kun en ole täysipäiväisesti töissä vaan teen keikkahommia ja pohdin tulevia askeliani, niin olen huomannut yhden haasteen: joka tilaisuudessa pitää aina ilmoittaa titteli. Olen yrittänyt ilmoittaa titteliksi esim. “” (tyhjä) tai “-“, mutta siitä seuraa vain se, että tilaisuuden järjestäjät keksivät sitten omia titteleitään.
Yksi tällainen titteliehdotus oli “Akateeminen digikonsultti”. Ihan hieno yritys. Siinä häiritsivät ainoastaan alku, keskiosa ja loppu, sillä akateemiset jutut pyrin pitämään nykyisin taka-alalla, digitaalisuus on sanana jotenkin liian kylmä titteliin nostettavaksi (haluaisitko sinä jutella “ihmisen” vai “digityypin” kanssa?) ja konsultit herättävät pahimmat epäilykseni.
“Mediatutkija” oli erään toisen tapahtuman ehdotus. Muuten onnistunut, ainoastaan alku- ja loppuosa olivat virheelliset: en ole tutkinut mediaa (vaan mediateknologiaa eli semanttista webiä ja sen sellaista) ja toisaalta yliopistomaailmassa on ollut muutamia vuosia käytäntönä se, että vain tohtorit voivat olla tutkijoita, joten en halua antaa tuostakaan väärää kuvaa. Lisäksi aihealue, josta puhun ao. tilaisuudessa ei liity näihin tutkimusjuttuihin, joten päädyttiin lopulta titteliin “tapahtumajärjestäjä” – neutraali ja vastasi rooliani kyseisessä tilaisuudessa.
Ehkä tittelit ovat vain apuväline, joilla voi nopeammin luokitella ihmisiä omassa mentaalisessa ihmisverkostomallissaan ennen lähempää tutustumista. “Potentiaalinen asiakas”, “yhteistyökumppani”, “alihankkija” tai “muuten vaan hyvä tyyppi”? Ihmisosaaja, teknologiataituri, lakimies, lääkäri, design-guru vai Jotain Muuta?
Mieluiten haluaisin tällä hetkellä laittaa titteliksi jotain yleispätevää, kuten “ihminen”, “helsinkiläinen”, “en tiedä”, “riippuu sinusta” tai “tittelitön”. Viestinnän kannalta esimerkiksi oma webbiosoite “kimviljanen.fi” voisi olla hyvä valinta, mutta se tuskin edistää keskustelunavauksia tuntemattomien kanssa eikä auta heitä luokittelemaan minua.
Tai sitten olenhan myös esimerkiksi “tapahtumajärjestäjä” tai “tuottaja”, “tuotekehittäjä” tai “aktivisti”, “jatko-opiskelija” tai “tohtorikoulutettava”, “asiantuntija”, “neuvonantaja” tai “vapaa ajattelija” (huom, ei väliviivaa), “toimittaja”, “freelancer” tai “keikkatyöläinen”, “osakas” tai “työtön”. En oikein ole tyytyväinen mihinkään näistä – kussakin sarjassa on varmasti kokeneempia tittelin edustajia.
Toki minulla on myös akateeminen arvo, mutta niitä vierastan ja ne nyt ovat muutenkin kokeneet inflaation. Pitää olla vähintään tuplatohtori erottuakseen joukosta – tohtoreita, maistereita ja kandidaatteja on maailma täysi. (Dosentti on jo vähän erottuvampi, mutta se puolestaan lähestyy desanttia – ainakin mikäli kyse on venäjäasioista… Toki omaksi ilokseen on ihan hienoa, jos saa tutkintoja kasaan – nimim. omaa iloa tavoittelemassa.)
Ehkä tittelittömyys on länsimaisen individualismin ja itsenäisyyden tavoittelun huipentuma. Kuka sinä haluaisit olla tänään? Edustatko tänään aidosti omia ajatuksiasi vai jonkun toisen? Rakennatko omaa identiteettiäsi pohjautuen yrityksesi tai työnantajan brändiin – vai toisinpäin? Onko nimesi jo itsessään brändi – joka ei kaipaa titteleitä?
Haluaisin uskoa niin, että tittelittömyys on luontainen kehitysaskel siihen suuntaan, että kukin meistä voi olla hyvin monessa eri roolissa eri tilanteissa, monen eri aihealueen osaajia. Jos olet bussikuski, niin samalla saatat olla luontovalokuvaaja, jalkapallovalmentaja, matkailija, äiti ja omaishoitaja. Kussakin aihealueessa sinulla saattaa olla ainutlaatuista osaamista, joka tietyssä tilanteessa, tietyssä viiteryhmässä saattaa kiteytyä muutamaksi sanaksi – titteliksesi.
Mikä siis on sopiva titteli, jos identiteettisi on monitahoinen taitojen timantti. “Moniosaaja” kuulostaa sekatyöläiseltä ja epäuskottavalta. Et ehkä osaa päättää mitä olet? Ehkä et osaa mitään kunnolla?
Samaan aikaan on jo todettu, että työelämä tarvitsee yhden asian huippuosaajien (eli I-osaajien) lisäksi yhä enemmän T-osaajia, joilla on syvällisen osaamisen lisäksi myös laajempi perspektiivi omiin taitoihinsa. Ehkäpä tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän E-osaajia, joilla on useita alueita, joissa heillä on syvällistä osaamista.
Tittelitaktiikakseni valitsen nyt toistaiseksi sen, että a) joka tilaisuuteen sellainen titteli, joka parhaiten kuvaa minua kyseisen tilaisuuden näkökulmasta, b) titteli, joka edistää viestinnällisiä ja verkottumistavoitteitani, c) titteli, joka e-taitojeni lisäksi nostaa sopivasti esille E-kykyäni.
Uskon, että tittelittömyys on merkki vapaudesta. Mutta samalla pitää pohtia mistä tittelitön oikeastaan vapautuu: uusista kontakteista ihmisten kanssa vai omista luutuneista ajatusmalleistaan suhteestaan itseensä? Jos ensimmäinen, niin tilanne on huono. Jos jälkimmäinen, niin jo oli aikakin!
“Untitled” on uuden alku.