Onko minusta renessanssineroksi?

Allekirjoitin tänään työsopimuksen Yleisradion kanssa. Maanantaista eteenpäin työskentelen konseptisuunnittelijana Ylen internet-palveluiden parissa, kehittäen esimerkiksi Yle Areenaa ja Elävää arkistoa.

En ollut varsinaisesti vielä hakemassa töitä. Huomasin kuitenkin reilu kuukausi sitten työpaikkailmoituksen ao paikasta ja koska siinä oli sen verran kiinnostavia avainsanoja, niin en malttanut olla pistämättä hakemusta sisään. Viikko sitten soi puhelin, että minut on valittu tehtävään!

Kuvassa yksi tuleva työnsarka.

Miksi Yle?

Kun mietin haenko tehtävään niin pohdiskelin seuraavaa:

  1. Television tulevaisuus on netissä (ja olen aina ollut kiinnostunut televisiosta ja mediasta). Yle Areena on Suomen vahvimmin resurssoitu mahdollisuus päästä sohimaan tuota kehitystä eteenpäin. Television katseleminen netin kautta on yhä useamman suomalaisen arkipäivää kun taas perinteinen broadcast-telkkari menettää hiljalleen merkitystään. Myös nettitelevision markkinatilanne on erittäin kiinnostavassa vaiheessa kun esimerkiksi Netflixit ja HBO:t rantautuvat Suomeen.
  2. Tehtävänkuvani Ylellä kytkeytyy myös vanhoihin synteihini eli semanttiseen webiin,  suosittelujärjestelmiin ja ehkä hieman avoimeen tietoonkin. Ylellä on isot määrät tietojärjestelmiä, joissa televisio, radio ja muu sisältö majailee. Järjestelmät ovat kehittyneet vuosien ja vuosikymmenien saatossa, joten kun ulospäin näkyviä palveluita halutaan kehittää on tarpeen samalla käyttää lekaa ja muita hienovaraisia instrumentteja järjestelmien hienosäätöön, jotta ne saadaan pelaamaan internet-aikakauden kanssa yhteen. Semanttinen web saattaa tarjota tähän tiettyjä keinoja ratkoa ongelmia. Ehkäpä Ylellä voisi hyödyntää linkitetyn tiedon tekniikoita siten kuin esimerkiksi BBC on jo tehnyt (lue tämä ja tämä).
  3. Ylessä taide ja teknologia kohtaavat ja se on pullollaan luovia ihmisiä eri osaamisprofiileilla. Olen aina ollut kiinnostunut niin mediasta sisällön kuin teknologian näkökulmasta. Ylellä on myös kivoja ihmisiä, joista monet jo tunnenkin vuosien varrelta. Olen aina pitänyt talon meiningistä – olin siellä joskus aikoinaan muutaman vuoden töissä ennen tutkimushommia. Lisäksi symppaan Ylen julkisen palvelun tehtävää, jolla on mielestäni tärkeä rooli suomalaisessa mediakentässä ja esimerkiksi kulttuurin edistämisessä.

Osaamisen Yleistys

En ole aiemmin toiminut konseptisuunnittelijana. Siispä hain eilen Googlella mitä titteli tarkoittaa ja löysin selvityksen, jossa konseptisuunnnittelijoita luonnehdittiin mm. “kokonaisuuden hahmottajiksi”, “metatason osaajiksi” ja “renessanssineroiksi”!

Myönnän, että tässä vaiheessa hieman jännittää se, että miten tulee sujumaan. En epäile, ettenkö keksisi paljon ideoita siitä, miten Ylen palveluita voitaisiin kehittää eteenpäin ja miten esimerkiksi tietojärjestelmistä saataisiin nykyistä enemmän irti. Samalla kuitenkin kyse on kohtuullisen isosta muutoksesta kun noin kymmenen vuoden akateemisen työn jälkeen siirtyy “oikeisiin” töihin. Lisäksi uutta opeteltavaa on varmasti – ja toisaalta aiempaa osaamista joutuu/pääsee soveltamaan, jotta se taipuu Ylen tarpeisiin.

Onneksi kuitenkin tulevilla työkavereillani tuntuu olevan varsin monipuolista osaamista, joten uskon, että täydennämme toisiamme ja tuloksia alkaa syntymään rivakkaa tahtia – yhteisvoimin.

Maanantaina alkaa. Odotan innolla tulevaa!

Tittelitaktiikkaa E-ihmisille

Nyt kun en ole täysipäiväisesti töissä vaan teen keikkahommia ja pohdin tulevia askeliani, niin olen huomannut yhden haasteen: joka tilaisuudessa pitää aina ilmoittaa titteli. Olen yrittänyt ilmoittaa titteliksi esim. “” (tyhjä) tai “-“, mutta siitä seuraa vain se, että tilaisuuden järjestäjät keksivät sitten omia titteleitään.

Yksi tällainen titteliehdotus oli “Akateeminen digikonsultti”. Ihan hieno yritys. Siinä häiritsivät ainoastaan alku, keskiosa ja loppu, sillä akateemiset jutut pyrin pitämään nykyisin taka-alalla, digitaalisuus on sanana jotenkin liian kylmä titteliin nostettavaksi (haluaisitko sinä jutella “ihmisen” vai “digityypin” kanssa?) ja konsultit herättävät pahimmat epäilykseni.

“Mediatutkija” oli erään toisen tapahtuman ehdotus. Muuten onnistunut, ainoastaan alku- ja loppuosa olivat virheelliset: en ole tutkinut mediaa (vaan mediateknologiaa eli semanttista webiä ja sen sellaista) ja toisaalta yliopistomaailmassa on ollut muutamia vuosia käytäntönä se, että vain tohtorit voivat olla tutkijoita, joten en halua antaa tuostakaan väärää kuvaa. Lisäksi aihealue, josta puhun ao. tilaisuudessa ei liity näihin tutkimusjuttuihin, joten päädyttiin lopulta titteliin “tapahtumajärjestäjä” – neutraali ja vastasi rooliani kyseisessä tilaisuudessa.

Ehkä tittelit ovat vain apuväline, joilla voi nopeammin luokitella ihmisiä omassa mentaalisessa ihmisverkostomallissaan ennen lähempää tutustumista. “Potentiaalinen asiakas”, “yhteistyökumppani”, “alihankkija” tai  “muuten vaan hyvä tyyppi”? Ihmisosaaja, teknologiataituri, lakimies, lääkäri, design-guru vai Jotain Muuta?

Mieluiten haluaisin tällä hetkellä laittaa titteliksi jotain yleispätevää, kuten “ihminen”, “helsinkiläinen”, “en tiedä”, “riippuu sinusta” tai “tittelitön”. Viestinnän kannalta esimerkiksi oma webbiosoite “kimviljanen.fi” voisi olla hyvä valinta, mutta se tuskin edistää keskustelunavauksia tuntemattomien kanssa eikä auta heitä luokittelemaan minua.

Tai sitten olenhan myös esimerkiksi “tapahtumajärjestäjä” tai “tuottaja”, “tuotekehittäjä” tai “aktivisti”, “jatko-opiskelija” tai “tohtorikoulutettava”, “asiantuntija”, “neuvonantaja” tai “vapaa ajattelija” (huom, ei väliviivaa), “toimittaja”, “freelancer” tai “keikkatyöläinen”, “osakas” tai “työtön”. En oikein ole tyytyväinen mihinkään näistä – kussakin sarjassa on varmasti kokeneempia tittelin edustajia.

Toki minulla on myös akateeminen arvo, mutta niitä vierastan ja ne nyt ovat muutenkin kokeneet inflaation. Pitää olla vähintään tuplatohtori erottuakseen joukosta – tohtoreita, maistereita ja kandidaatteja on maailma täysi. (Dosentti on jo vähän erottuvampi, mutta se puolestaan lähestyy desanttia – ainakin mikäli kyse on venäjäasioista… Toki omaksi ilokseen on ihan hienoa, jos saa tutkintoja kasaan – nimim. omaa iloa tavoittelemassa.)

Ehkä tittelittömyys on länsimaisen individualismin ja itsenäisyyden tavoittelun huipentuma. Kuka sinä haluaisit olla tänään? Edustatko tänään aidosti omia ajatuksiasi vai jonkun toisen? Rakennatko omaa identiteettiäsi pohjautuen yrityksesi tai työnantajan brändiin – vai toisinpäin? Onko nimesi jo itsessään brändi – joka ei kaipaa titteleitä?

Haluaisin uskoa niin, että tittelittömyys on luontainen kehitysaskel siihen suuntaan, että kukin meistä voi olla hyvin monessa eri roolissa eri tilanteissa, monen eri aihealueen osaajia. Jos olet bussikuski, niin samalla saatat olla luontovalokuvaaja, jalkapallovalmentaja, matkailija, äiti ja omaishoitaja. Kussakin aihealueessa sinulla saattaa olla ainutlaatuista osaamista, joka tietyssä tilanteessa, tietyssä viiteryhmässä saattaa kiteytyä muutamaksi sanaksi – titteliksesi.

Mikä siis on sopiva titteli, jos identiteettisi on monitahoinen taitojen timantti. “Moniosaaja” kuulostaa sekatyöläiseltä ja epäuskottavalta. Et ehkä osaa päättää mitä olet? Ehkä et osaa mitään kunnolla?

Samaan aikaan on jo todettu, että työelämä tarvitsee yhden asian huippuosaajien (eli I-osaajien) lisäksi yhä enemmän T-osaajia, joilla on syvällisen osaamisen lisäksi myös laajempi perspektiivi omiin taitoihinsa. Ehkäpä tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän E-osaajia, joilla on useita alueita, joissa heillä on syvällistä osaamista.

Tittelitaktiikakseni valitsen nyt toistaiseksi sen, että a) joka tilaisuuteen sellainen titteli, joka parhaiten kuvaa minua kyseisen tilaisuuden näkökulmasta, b) titteli, joka edistää viestinnällisiä ja verkottumistavoitteitani, c) titteli, joka e-taitojeni lisäksi nostaa sopivasti esille E-kykyäni.

Uskon, että tittelittömyys on merkki vapaudesta. Mutta samalla pitää pohtia mistä tittelitön oikeastaan vapautuu: uusista kontakteista ihmisten kanssa vai omista luutuneista ajatusmalleistaan suhteestaan itseensä? Jos ensimmäinen, niin tilanne on huono. Jos jälkimmäinen, niin jo oli aikakin!

“Untitled” on uuden alku.

Kirkkoa ja konsultointia

Tällä viikolla tapahtui paljon, mutta ehdoton kohokohta oli päästä perjantaina ensimmäistä kertaa saunomaan savusaunaan sekä samalla tutustumaan Suomen Saunaseuran tarunhohtoisiin saunoihin Vaskiniemessä, Lauttasaaressa.

Jo saunaseuran taloon sisäänastuessa syntyy olo siitä, että on saapunut suomalaisuuden juurille – hiljentymisen, rauhoittumisen, puhdistautumisen pyhättöön. Samalla kaikki on erittäin käytännönläheistä: pyyhkeet, saavit, vihdat ja muut välineet ovat ojennuksessa – valmiina henkistä ja fyysistä puhdistautumista varten.

Seuran saunarakennuksessa on peräti kuusi erilaista saunaa, joista kolme ovat savusaunoja ja joukkoon mahtuu myös yksi eksoottinen kuriositeetti: sähkösauna. Kukin sauna on erilainen: esimerkiksi lämpötila, lämmitysmenetelmä ja lupa vihtoa vaihtelivat saunoittain. Sähkösaunaa kuulemma käytetään vain jos haluaa olla hetken yksin…

Savusaunoista eniten jäi mieleen “kirkko”. Se on kaksikerroksinen sauna, jossa lauteet sijaitsivat toiseessa kerroksessa ja kiuas alakerrassa. Lauteille kiivetään saunan keskellä olevia portaita pitkin. Kapean ikkunan kylmänsinertävä valon kajo halkaisee savua ja valaisee silhuetinomaisesti saunojia. Toisin kuin olin kuvitellut, ei oikeaoppisesti lämmitetty savusauna ole kovin savuinen. Tilassa on helppo hengittää ja löylyt hellivät pehmeästi kylpijäänsä. Luonnollisesti jokainen savusauna oli myös noen tummentama. Sormenpäät mustuivat, jos koski pintoja.

Puhtaus ja lika. Taivas ja helvetti. Ei voi välttyä ajattelemasta, että sauna on suomalaisen kirkko.

Saunaseuran saunojat olivat monenlaisia miehiä. Kolmikymppisistä kahdeksankymppisiin, laihoja ja lihavia, seuran jäseniä tai heidän vieraitaan. Saunaseuran 75-vuotisen työn tuloksena etiketti on hioutunut pitkälle. Esimerkiksi saunaan saapuja tai sieltä poistuva kysyi aina hartaalla, kohteliaalla äänellä: kaadetaanko kipollinen lisää?

Rauhoittavan tunnelman Vaskiniemessä viimeistelee upeat näköalat länteen, kohti auringonlaskua. Meri liplatti hopeanvärisenä tummanvihreiden saarten reunustamana. Kuten tiedämme, Helsinki on pääkaupunkina ainutlaatuinen: lähes keskellä ydinkeskustaa voi nähdä luontoa sellaisena kuin muinaiset saunankeksijät sen aikoinaankin kokivat.

Osa saunojista kävi myös uimassa merivedessä, kuten saunomiseen kuuluu. Muut vilvoittelivat pihalla penkeillä ja nurmialueella olevilla istuimilla.

Vilvoitellessa sielu lepää. Jonka jälkeen saunominen jatkuu.

Source: Wikimedia Commons / Marcus Obal

Muita tapahtumia viikon varrella olivat:

  1. Digitaalisuuteen liittyvä TV-ohjelmasarja otti yllättäen nopean askeleen eteenpäin. Olin varautunut siihen, että ensimmäinen tapaaminen tuotantoyhtiön kanssa johtaisi suoraan kieltäytymiseen, mutta vastaanotto oli suotuisaa, luonnehtisin jopa innokkaaksi. Toki mikään ei ole varmaa ja myyntivaiheessa vasta tiedetään meneekö ohjelmaidea kaupaksi, mutta tapaamisen tuloksena päätettiin jatkaa ohjelmaidean kehittelyä yhdessä etteenpäin. Seuraava tavoite on paitsi hioa konseptia niin tehdä pilottijakso.
  2. Vapaaehtoistapahtuman käsikirja puolestaan eteni kahdella askeleella: todennäköisesti puhun tästä aiheesta Rovaniemellä marraskuussa ja toisaalta kirjalle löytyi potentiaalinen julkaisija. Pilkkeenä silmäkulmasta syntyneestä projektista tulee kovaa vauhtia totta, jos sama meno jatkuu. (Jos kirja kiinnostaa, niin tule mukaan suunnittelemaan sen sisältöä sunnuntaina 21.10. kello 15 WÄRK:festissä, Kaapelitehtaalla!)
  3. Ajanhallinta on usein haastavaa itse kullekin – ainakin minulle! Tämän vuoksi valmistelimme täyteen iskuun minun, Tommi Ullgrénin ja Ferrix Hovin vetämän “Luodaan aikaa!” -työpajan sisällön, joka järjestetään lauantaina 20.10. kello 14 WÄRK:festissä, Kaapelitehtaalla. Tule mukaan luomaan aikaa!
  4. Tarjosin myös pienimuotoista konsultointia muutamille tahoille markkinointiin ja verkkoviestintään liittyen sekä huomasin WÄRK:fest-valmisteluiden vievän aikaa melko paljon – tapahtuma lähestyy laukaten. Lisäksi kirjoittelin hieman väitöskirjaa eteenpäin.
  5. Rikkana rokassa sain vinkin torstaina siitä, että YLE etsii konseptisuunnittelijaa kehittämään YLE Areenaa, Elävää arkistoa jne. Vaikka en varsinaisesti etsi töitä, niin mielenkiinnon herätti se, että hakemuksessa haettiin henkilöä, jolla olisi mm. “kokemusta semanttisesta webistä” ja “enterprise-tason sisällönhallintajärjestelmistä”. Itselläni on kokemusta semanttisen webin kansallisista ja globaaleista sisällönhallintaratkaisuista, mutta eiköhän pienimuotoisemmat sisällönhallinat menisi samalla. :) Pistin äsken hakemuksen sisään, jos vaikka pääsisi juomaan lupamaksurahoilla kahvia ja keskustelemaan kivojen yleläisten kanssa.

Aallon jälkeen

Ensimmäinen viikko Aallon jälkeistä elämää on nyt ohitse. Maanantaina lopetin kymmenen vuoden työputken Semanttisen laskennan tutkimusryhmässä SeCossa, jossa tutkin ja kehitin semanttisen webin teknologioita kuten ontologiapalveluita ja suosittelujärjestelmiä. Hauskaa oli ja kaikenlaista oppi, mutta aikansa kutakin.

Monet ovat kysyneet mitä aion jatkossa tehdä jatkossa. Lyhyt vastaus: En tiedä.

Pidempi vastaus on: En tiedä… vielä!

Keskiviikkona tein kuitenkin tällaista, tuossa Helsingin edustalla:

Entä mitä jatkossa?

Toistaiseksi en aio hakea töitä vaan ajattelin ensin rauhassa kartoittaa mitä maailma tarvitsee ja mitä itse haluaisin tehdä. Kartoitus tapahtuu pitämällä silmät ja korvat auki sekä katsomalla millaisia ideoita pulpahtelee tai mitä yhteydenottoja tulee. Todennäköisesti jatkossa en halua hetkeen tehdä IT-hommia tai tutkimustyötä, ainakaan kädet savessa.

Tulevina viikkoina ajattelin puuhata seuraavaa:

  • Väitöskirjan viimeistely – tässä on vielä jokunen viikko hommia, jotta saan palautettua esitarkastukseen maailmankirjallisuuden tulevan klassikon (hyvässä tai huonossa).
  • Debyyttikirjani jälkeen seuraavana putkessa on Vapaaehtoistapahtuman käsikirja (työnimi). Olen tuottanut vuosia erilaisia tapahtumia ja olisi kiva kirjoittaa kirja, jonka itse olisin halunnut lukea silloin kun joskus ensimmäistä kertaa aloin tekemään niitä samoja virheitä mitä muutkin ovat tehneet. Vapaaehtoistapahtuman käsikirja on tapahtumajärjestäjän “Sudenpentujen käsikirja” tai “Linnunradan käsikirja liftareille”, josta löytyy selkeät, käytännönläheiset vastaukset kaikkiin tyypillisin tilanteisiin jotka tapahtuman järjestämiseen liittyvät. Projekti on jo saanut kohtuullista tuulta alleen. Lue lisää täältä! Tule mukaan kirjoittamaan tai tukemaan hanketta!
  • Kehitän parhaillaan TV-konseptia digitaaliseen kulttuuriin liittyen, jossa nostamme esille jännittäviä tietoteknisiä ihmisiä, ilmiöitä ja koneita. On toki epävarmaa meneekö ohjelmasarja kaupaksi, mutta kohta tiedetään! Lisätietoja myöhemmin.
  • Olen myös mukana järjestämässä uutta tee-se-itse-tapahtumaa WÄRK:festiä, joka järjestetään 20.-21. lokakuuta Kaapelitehtaalla. Tervetuloa!

Yhteydenottoja on viime viikkoina ollut varsin mukavasti! Minulta on pyydetty ideoita ja ratkaisuja mm. seuraaviin teemoihin liittyen: avoin tietolinkitetty tietodatajournalismi, startup-yritysten markkinointi ja liiketoimintamallit. Näistä jokaisesta voi syntyä kiinnostavia kuvioita jatkossa.

Eräs keskustelu alkoi näin: Istuin kahvilassa kun eräs tuttu sattui paikalle. Hetken keskustelun jälkeen ilmeni, että hänen yrityksellään oli verkkosivutarpeita ja he pohtivat mikäköhän CMS (eli sisällönhallintajärjestelmä) olisi hyvä valinta. Suosittelin harkitsemaan WordPressiä, joka tuntuu olevan nykyään suosittu valinta sivujen ylläpitämiseen. Tämän jälkeen kyselin hieman mitä hintaluokkaa projektiin on budjetoitu ja totesin, että eiköhän sillä sivuston saa. Lupasin tarjota ilmaista konsultaatiota kahvittelun merkeissä sekä auttaa sopivan tahon löytämisessä, joka toteuttaisi saitin.

…ja vastatakseni kyselyihin (sekä ollakseni iloisesti ristiriidassa “ei IT:tä”-politiikkani kanssa): kyllä, minulta saa WordPress-sivustoja – ainakin kivat ja valikoidut tahot, rajoitettu erä. Voin myös suositella muutamia hyviä tekijöitä ja yrityksiä WordPress-tarpeisiisi, ellen itse ennätä. :)