Mitä jäi käteen vuodesta ’13? Tässä muutamia havaintoja ja kokemuksia viime vuodesta.
Linkitetty tieto ja API:t sopivat yhteen.
Käytin ison osan viime vuodesta Ylen televisio- ja radio-ohjelmiin liittyvän datan analysoinnissa ja sen ratkomisessa miten tällainen data saataisiin esitettyä yhdenmukaisessa muodossa ohjelmointirajapinnan (API) kautta sovelluksille, kuten ohjelmaoppaalle (testiversio).
Yksi käytännön haaste ohjelmatiedoissa on Ylellä se, että tietoja hallitaan lukuisissa itsenäisissä taustajärjestelmissä, jolloin haaste yhtenäisen API:n toteuttamiselle on se, että alkuperäiset datat ovat osittain ristiriitaisia, epäyhdenmukaisia ja epäyhteensopivat. Eli siis klassinen datafuusio-ongelma.
Vaikka olenkin linkitettyä tietoa vuosikaudet pyöritellyt akateemisina harjoitteina, niin jossain määrin kuitenkin yllätyin siitä, miten luontevasti linkitetty tieto antoi käytännön elämään soveltuvia konkreettisia apuvälineitä siihen, miten eri järjestelmissä hajautetusti tuotettu data voidaan yhdenmukaistaa siten, että alkuperäisten järjestelmien autonomisuus kuitenkin säilytetään. (API:en ja linkitetyn tiedon yhteydestä kirjoittavat myös Bizer, Heath ja Berners-Lee vuonna 2009.)
Linkitetty tieto auttaa myös API:n palauttaman datan mallintamisessa verrattuna perus-JSON-REST-rajapintaan kun vastaukset ovat aina linkitettyä tietoa ja yhdenmukaisesti esitetty. API-pyynnöt voivat olla hyvinkin erikoistuneita, mutta ne käytännössä vain valikoivat ja rajaavat palautettavaa tietoa, mutta eivät koskaan muuta palautettavan tiedon rakennetta eli skeemaa. Lisäksi linkitetty tieto antaa käytännön välineen linkittää API:n tietomalli vakiintuneisiin kansainvälisiin metatietomalleihin kuten Dublin coreen, schema.org:iin jne on suoraviivainen toimenpide linkitetyn tiedon avulla ja mahdollistaa skeemamuunnokset suoraviivaisesti, jos esimerkiksi sovellus ymmärtää vain vaikkapa Dublin Corea eikä ole kiinnostunut Ylen yksityiskohtaisemmin erotelluista tiedoista.
Linkitetyn tiedon yksi lupaus on myös se, että tietoa voidaan rikastaa prosessin myöhemmissä vaiheissa. Eli tarkoittaa sitä, että kun API:sta on palautettu tietoa niin jokin muu sovellus voi yhdenmukaisella tavalla liittää vaikkapa tiettyyn tv-ohjelmaan lisätietoja metatiedon avulla. Tätä ei vielä ehditty viime vuonna juurikaan kokeilemaan käytännössä, mutta ei toisaalta ilmennyt vielä esteitäkään miksi tämä ei tulisi toimimaan.
Sanoma – seuraava Nokia?
Itku ei auta kun media-ala muuttuu ympärillä. Pitää keksiä uusia palveluita ja tuotteita, joista ihmiset ovat valmiita maksamaan.
Tästä oivallisena esimerkkinä kuluneena vuonna oli hitaan journalismin julkaisu Long Play, joka syntyi tyhjästä, kovien ammattilaisten teon tuloksena, ja on ymmärtääkseni menestynyt sekä taloudellisesti että lukijamäärillä mitattuna varsin hyvin. Lisäksi Long Play voitti Uutisraivaaja-kilpailun ja tähyää ensi vuonna konseptin levittämiseen ulkomaille.
Toinen kiinnostava uusi lehti oli Skrolli. Kun muut ATK-lehdet ovat muuntuneet vuosikymmenten saatossa lähinnä viihde-elektroniikan ja kuluttamisen lehdiksi, syntyi tietokoneharrastajien toimesta Skrolli, jossa tehdään 80-luvun asenteella bittijournalismia. Juttujen laatu on mielestäni parantunut joka numerossa ja ymmärtääkseni tekemisen into on vain kiihtymässä!
Sen sijaan Sanomatalon ja muiden sanomalehtien (sekä MTV:n 45 minuuttia -ohjelma) suunnalta puolestaan on kuulunut harmillisia uutisia. Levikit laskevat, YT:t ovat päällä, suunta on alaspäin, toimintoja karsitaan. Pitäisi keksiä jotain uutta. Toisaalta ei liene selvää onko yleisaiheisille sanomalehdille edes odotettavissa samanlaista kysyntää kuin 100 vuotta tai edes 20 vuotta sitten? Onko tämän seurauksena se, että riippumaton, kovatasoinen journalismi kuolee?
Ainakin joissain julkisissa kannanotoissa Yle-veroa ja Ylen toiminnan laajuutta on pidetty yhtenä syynä siihen, miksi valtakunnallisten ja maakunnallisten lehtien tilausmäärät vähenevät. En ole ihan varma onko näin. Mielestäni Ylen rooli on pikemminkin kirittää muita mediatoimijoita korkeampaan laatuun, tehdä sisältöä kaupallisesti liian suppeille kohderyhmille ja tarjota mainosrahoista riippumatonta sisältöä. Väittäisin, että Suomen mediamaisema ilman kaupallista ja julkista palvelua olisi paljon suppeampi kuin kumpikaan erikseen. Ja ylipäätään en usko, että Yle on syy siihen, miksi monilla medioilla on mennyt huonommin kuluneina kymmenenä vuotena mm. siksi, että Yle on ollut toiminnassa lähes 90 vuotta…
Joten, terveiseni Sanomataloon: Maksan ilolla Hesarin tilauksesta jatkossakin, mutta toivoisin keskittymistä sisällön ja palvelun kehittämiseen eikä valittamiseen!
Muita huomioita kuluneena vuonna
- Keltainen lumi on metatietoa tarkkanenäisille. (Postaukseni Facebookissa 8.2.2013)
- NSA = scifi on totta! (Valitettavasti myös 1984 ja Prisoner ovat totta…)
- Vuoden kiinnostavin startup-tuote oli Enevo-roskisanturit. Enevon anturi mittaa täyttöasteen ja lähettää tiedon langattomasti eteenpäin, jolloin jätekuljetusten reitti voidaan optimoida kun lähes tyhjiä astioita ei turhaan käydä tyhjentämässä. (Slush oli muutenkin jälleen kerran erittäin kiinnostava!)
- Avoin data – ei mitään uutta vuoden 2013 aikana? (Open Knowledge Foundationin Suomen osasto on tosin saanut paljon kiinnostavaa pöhinää aikaan!)
- Broadcast ei vielä kuollut. Toisaalta television ydin ei ole myöskään olla lampunkaltainen esine olohuoneessa.
- Paperikirjakaan ei ole vielä kuollut.
- Lean, agile, scrum, kanban, yms – ketteryys tuntuu toimivan käytännössä varsin hyvin. (Aiemmin olen lähinnä lukenut näistä teoriassa, kuluneen vuoden aikana soveltanut käytännössä.)
- Media on raskasta prosessiteollisuutta. (Ensimmäinen havaintoni kun saavuin media-alan messuille IBC2013:een Amsterdamiin oli se, miten erittäin valtavan messualueen täyttivät jos jonkinlaiset TV-rekat, IT-järjestelmät, sateliitit jne jne jne.)
- Raskas prosessiteollisuus vaatii paljon varajärjestelmiä, jotta toimintaa voidaan ylläpitää katkoitta:
